Virkistävä ja supistava kukkavesi kaikille ihotyypeille. Tasapainottaa talineritystä, kirkastaa ihoa ja supistaa ihohuokosia. Rosmariinin raikas ja aromaattinen tuoksu tuo elinvoimaa sekä iholle että mielelle. Käytä päivittäin kasvoveden tavoin. Suihkuta vanutyynylle ja pyyhi kasvot ja kaula. Voit myös suihkuttaa kevyen sumuverhon kasvoille aina tarvittaessa. Soveltuu myös luonnonmukaisiin kasvo- ja vartalohoitoihin.
Rosmariinikukkavesi sopii erinomaisesti myös hiustenhoitoon. Se raikastaa hiuspohjaa, tukee sen hyvinvointia ja auttaa tasapainottamaan talineritystä. Päivittäinen käyttö voi virkistää hiusjuuria ja stimuloida verenkiertoa, mikä voi edesauttaa hiustenkasvua ja vahvistaa hiuksia. Sopii käytettäväksi sellaisenaan tai osana hiuspohjan hoitorutiinia, esimerkiksi ennen seerumin tai öljyn levitystä.
Kukkavesi eli hydrolaatti on eteeristen öljyjen höyrytislauksen aikana muodostunutta tislausvettä.
Uutetun kasvin kaikkein vesiliukoisimmat aromaattiset molekyylit antavat tislausvedelle hennon eteerisen öljyn aromin. Kukkavedet ovat alkoholittomia ja sopivat kaikille ihotyypeille.
Käytä kukkavettä kasvoveden tavoin kotihoidossa sekä hoitolassa kasvohoitojen yhteydessä.
Sopii myös käärehoitoihin. Vartalohoidossa ja kasvohoidossa.
Virkistävänä kosteuttavana suihkeena päivittäin.
Arjen pientä hemmottelua ruusujen romanttisella tuoksulla! Nauti vaaleanpunaisten, itämaisten ruusujen pehmeän romanttisesta tuoksusta, joka luo rauhoittavan kokemuksen jokaisella käyttökerralla. Suhteessa paksumpaa pyyhettä voi huoletta käännellä iholla ja taitettaessa puhdistettava meikki ja lika jäävät pyyhkeeseen, eivätkä siirry läpi iholle.
DERMATOLOGISESTI TESTATTU – turvallinen koostumus kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Pyyhkeen hellävarainen materiaali puhdistaa ihon ärsyttämättä.
NO ALCOHOL, SLS & SLES: tuotteessa ei ole käytetty vahvoja kemikaaleja tai alkoholia, eivätkä ne sisällä Sodium Lauryl Sulfate:a (SLS) tai Sodium Lauryl Ethyl Sulfatea (SLES). Turvallinen ja hyvin siedetty tuote herkällekin iholle.
All-In-One-koostumus sisältää hoitolakan, aluslakan, värilakan ja päällyslakan, joten lakkaukseen kuluva aika puolittuu. ORLY Breathable Treatment + Color tarjoaa vahvistavan hoitolakan edut yhdistettynä väriin, hyödyntäen edistynyttä happiteknologiaa (Advanced Oxygen Technology).
All-In-One happea läpäisevä koostumus: hoito-, alus-, väri- ja päällyslakka yhdessä pullossa. ORLY Breathable Treatment + Color sisältää Argan-öljyä, joka ravitsee, kosteuttaa ja edistää ihon sekä kynnen joustavuutta. Hoitaa kuivaa, rikkoutuvaa kynttä ja auttaa ehkäisemään ikääntymisen merkkejä. Provitamiini B5, pantenoli auttaa lisäämään kynnen kosteudensitomiskykyä ja ehkäisee kynnen kuivumista. C-vitamiini, antioksidantti, joka suojaa kynttä ympäristön kuluttavilta vaikutuksilta sekä vapailta radikaaleilta.
Käyttöohje:
1. Puhdista kynnet hyvin lakanpoistoaineella tai muulla puhdistustuotteella
2. Levitä 2 kerrosta ORLY Breathable Treatment + Color -lakkaa
3. Lisäkiiltoa tai -suojaa saat tarvittaessa lisäämällä kerroksen Treatment + Shine väritöntä lakkaa
Luo upea, korkeakiiltoinen peiliefekti huulillesi! Tämä huulikiilto levittyy pehmeästi ja tuntuu silkkisen kevyeltä ilman tahmeaa tunnetta. Sen miellyttävä koostumus antaa huulille täyteläisen ja säteilevän lopputuloksen, joka viimeistelee meikin täydellisesti.
Täydellinen valinta raikkaaseen ja hehkuvaan meikkiin! Tämä voidemainen poskipuna sulautuu ihoon vaivattomasti, jättäen luonnollisen ja kuulauden korostavan lopputuloksen. Sen kosteuttava koostumus tekee siitä erityisen ihanteellisen kuivalle ja kypsälle iholle. Sävy Rose sisältää neutraaleja pohjasävyjä, jotka imartelevat kaikkia ihonsävyjä, kun taas sävy Peach tuo kevyesti hohtavan viimeistelyn kultaisilla korostuksilla.
Kevyt ja silkinpehmeä poskipuna, joka levittyy vaivattomasti ja korostaa poskipäitä kauniisti. Sen helposti häivytettävä koostumus mahdollistaa sävyn kerrostamisen kevyestä hehkusta intensiivisempään lopputulokseen. Täydellinen valinta poskipäiden muotoiluun ja luonnollisen hehkun luomiseen. Tämä jokapäiväinen kauneuden kulmakivi sulautuu saumattomasti ihoon ja tuo kasvoille raikkautta hetkessä!
GENACTIVE DNA harsonaamio ammattikäyttöön hoitaa elotonta, kiinteyttään menettänyttä ihoa ja tasoittaa ilmejuonteita. Se vapauttaa vähitellen syvälle ihoon aktiiviaineita. mm. merellistä Dna:ta, jolla naamio on kosteutettu.
Kenelle?
Luonnollisesti tai ennenaikaisesti ikääntyneelle iholle sekä kiinteyttään menettäneelle iholle.
Vaikuttavat aineet:
MERELLINEN DNA tukee ihosolujen korjautumista ja ihon pysymistä kiinteänä ja rypyttömänä. Lisäksi se suojaa ihoa, ennaltaehkäisee ihon veltostumista ja parantaa kasvojen linjoja.
Tervetuloa Gerard’sin maailmaan – maailmaan, joka on omistautunut kauneuden, aistien ja kehon hyvinvoinnin edistämiseen yli 50 vuoden ajan. Gerard’s -tuotteiden käytön ja roolin ansiosta jokainen hoito on ainutlaatuinen kokemus. Se on rituaali aisteille, aikaa kosketukselle tarjoten samalla hyvinvointia ja kauneutta iholle, mielelle ja keholle.
Lähdemme matkaanne mukaan, soita niin tutustutaan lisää p. 02 212 2200.
Monipuolinen ja hyvin imeytyvä vitamiini- ja hivenainevalmiste päivittäiseen käyttöön. Super Monivitamiini sisältää monipuolisesti 13 vitamiinia ja 8 hivenainetta sekä flavonoideja, luteiinia ja lykopeenia hyvin imeytyvässä muodossa. Gluteeniton, liivatteeton, laktoositon ja maidoton.
Bioteekki BalanticPro Comp on nyt Bioteekki Maitohappobakteeri Comp! Se on Suomessa jo yli 20 vuoden ajan valmistettu, laadukas maitohappobakteerivalmiste. Bioteekki Maitohappobakteeri Comp sopii erityisesti vaativiin elämäntilanteisiin tuotteen monipuolisen ja vahvan koostumuksensa ansiosta. Se sisältää neljä tutkittua maitohappobakteerikantaa sekä glutamiinia ja suolen limakalvon hyvinvoinnille tärkeää biotiinia. Comp sopii sekä jatkuvaan että kuuriluontoiseen käyttöön. Tuotteen kapselikuorilo on kasviperäinen. Kapselin voi tarvittaessa avata ja sekoittaa viileään ruokaan. Tuote saattaa sisältää jäämiä maidosta ja soijasta, jotka ovat peräisin bakteereiden kasvatusliuoksesta. Tuotteella on Valmistettu Suomessa -Avainlippu-tunnus.
Tee ihostasi herkullisen näköinen Radiance -meikinpohjustustuotteella, joka valmistelee ihosei meikille kosteuttamalla erittäin hyvin. Koostumus sisältää runsaasti C-, A-, E-vitamiineja + rauhoittavaa vihreää teeuutetta sekä allantoiinia. Häivyttää hienoja juonteita ja pieniä ihon epätäydellisyyksiä. Lisää hehkua ainutlaatuisilla, valoaheijastavilla ainesosilla. Luo iholle näkymättömän, hengittävän kalvon, joka suojaa ihoa ilmansaasteilta.
Gerard’s MUST-HAVE Elastina Plus -seerumi. Tasoittaa ja kiinteyttää ihoa välittömästi, vähentää väsymyksen merkkejä ja tasoittaa jo syntyneitä juonteita. Ammattikäyttöön.
KENELLE:
Aikuiselle iholle.
VAIKUTTAVAT AINEET:
3 % merellistä elastiinia – pitää yllä ihon joustavuutta, vahvistaa luonnollista suojakerrosta, ehkäisee ja eliminoi ikääntymisen merkkejä. Elastiini – on tärkeä proteiini, jota fibroblastit tuottavat. Se muodostaa elastisen kuituverkoston, joka on välttämätön ihon nuoruuden ja kimmoisuuden ylläpitämiseksi. 5 % ginseng-uute – jolla on vahvistava, pehmentävä ja kiinteyttävä vaikutus.
KÄYTTÖ HOITOLASSA:
Elvyttävissä kasvohoidoissa pehmittää välittömästi ihoa ja palauttaa sen täyteläisyyttä.

Haluatko tietää, mihin laitehoitoihin suosittelemme tuotetta? Klikkaa tästä!