KANTAKIPU VOI LAMAANNUTTAA LIIKKUMATTOMAKSI

Kantakipuun voi olla useita eri syitä. Joskus kipu voi olla niin raastavaa, että edes kävelystä ei tahdo tulla mitään. Yksi yleisin kivun aiheuttaja on plantaarifaskiitti.

Plantaarifaskiitilla tarkoitetaan jalkapohjan lihasjänteen kiinnityskohdassa kantaluun alla olevan kudoksen ärsyyntymistä tai tulehdustilaa. Se voi syntyä ylirasituksesta, pienestä revähtymästä tai muusta epätarkaksi jäävästä syystä. Tulehdus on yleisin keski-ikäisillä, koska kantapäätä suojaava rasvapatja ohenee ikääntyessä. Tätä tulehdustilaa esiintyy erityisesti ammateissa, joissa joutuu seisomaan ja kävelemään paljon. Myös ylipaino altistaa oireille.

Plantaarifaskiittikipu on usein pahimmillaan aamulla ylös noustessa. Kipu voi tuntua kantapään etuosassa tai myös jalan pitkittäiskaaren kohdalla. Usein kipu hieman laantuu liikkeellelähdön jälkeen, kun jalan lihakset tottuvat liikkumisen aiheuttamaan venytykseen. Kipu kuitenkin pahenee nopeasti rasituksen jatkuessa. Ulkoisesti kantapää on usein normaalin näköinen; siinä ei näy turvotusta eikä mustelmia.

Osalle potilaista kehittyy röntgenkuvissa näkyvä kalkkikertymä jänteen kiinnityskohtaan, ns. luupiikki – se ei ole syy tulehdukselle vaan seuraus jatkuvasta ärsytyksestä.

Miten hoidetaan hoitolassa?

• Paras hoito on jalkapohjan kuormituksen muuttaminen, jolloin tilavat ja tukevat kengät sekä erikoispohjalliset auttavat. Korkokengät asiakkaan täytyy luonnollisesti jättää vain juhlissa käytettäväksi. Jos et itse valmista pohjallisia, voit valita valmiita tukia, jotka helpottavat kantapääkipua. Esim. silikonista valmistettu kantapehmike on erinomainen kivunlievittäjä. Alkavaan kantakipuun saattaa riittää koko jalkapohjaa tukeva Low-Profile –pohjallinenkin.

• Toinen tärkeä hoidon periaate on kalvojänteen venyttäminen muutaman kerran päivässä 15-20 minuutin ajan. Toimivaksi keinoksi väitetään ohjetta sukkahousuvenyttäjästä; sido sukkahousun toinen lahje jalkaterän kärjen ympäri ja vedä sitten jäljelle jääneellä sukkahousu lahkeella jalka venytysasentoon ja kiinnitä polven takaa ympäri. Myös tennispallon pyörittely jalkapohjan alla venyttää jalanpohjan lihaksia. Ammattimainen venytyshoito tapahtuu kuitenkin aina siihen tarkoitetulla venyttäjällä.

• Kivun lievittämiseksi voidaan kokeilla myös tulehduskipulääkitystä, mutta etenkään käsikauppalääkkeistä ei juurikaan ole apua. Lääkäri voi antaa myös kortisoni-puudutepistoksia rauhoittamaan tulehdusreaktiota.

• Teippauksesta saattaa olla apua kipuun.

• Tämän vaivan leikkaushoito on harvinaista.

Mitä asiakas voi tehdä itse?

• Venytysohjeiden jälkeen työ on asiakkaan. Venytyksiä pitää tehdä päivittäin, yleensä viikkojen ajan.

• Jotkut pitävät kantapäässä jääpussia, jolloin kipu saattaa lievittyä. Koska tila ei aiheuta turvotusta eikä mustelmaa, ei kylmähoidosta välttämättä ole aina suurta apua. Koska reagoimme kaikkeen yksilöllisesti, kylmähoitoa kannattaa kuitenkin kokeilla.

Tilaa painettu kuvasto veloituksetta muun tilauksesi yhteydessä kesä-heinäkuun aikana!...
Skin Candyn brändi herättää aina positiivisia tunteita ja kiinnostusta. Positiivinen imago onkin meille tärkeä juttu, sillä siihen kuluttajatkin haluavat sitoutua....
Vuonna 1972 ranskalainen biologi Jean Paul Llopart kehitti ainutlaatuisen metodin ammatilliseen ihonhoitoon. Hänen tavoitteenaan oli toteuttaa menetelmä, jossa 100% luonnonmukaiset...
Ammattilainen vastaa -sarjamme jatkuu ja tällä kertaa tutustumme tarkemmin veitsettömään kasvojen kohotukseen ja Cube Hifu -laitteen käyttöön....
Sienikynnen ohentaminen on monelle haasteellinen työkohde, tai ehkä enemmän se on hankala sen takia ettei ohentamista pysty oikein mitenkään täysin...
Korona on saanut meidät pysähtymään ja miettimään mikä on tärkeää. Uskotaan huomiseen ja tuetaan pieniä yrittäjiä sekä toisia yrittäjiä. Vaikka...
Vartalon ihoa hoidettaessa tärkeänä osana hoitokokonaisuutta on ihon esikäsittely kuorimalla. Kuorinta poistaa ihon pinnalle kertynyttä pintasolukkoa, joka tekee ihon pinnasta...
Kun pääsee alkuun oikealla tavalla ja huomaa positiivisia muutoksia kehossaan, ihminen alkaa vaistomaisesti muuttaa elämäntapojaan terveellisemmäksi ja silloin tulokset ovat...
Candying on Suomessa kehitelty karvanpoistomenetelmä, joka on myös tehokasta ihonhoitoa. Samalla kun se poistaa karvat, se poistaa myös kuollutta ihosolukkoa...

Teksti: Jenny Fager | Tuote- ja koulutusvastaava, 7 Heaven Professionals

...