Kotimainen laadukas hoitotuoli, jonka Hoitolatukulle valmistaa Fysioline.
UUSI LANGATON MALLI: Käsiohjain kolmelle moottorille ja lisäksi langaton jalkakytkin kahdelle moottorille. Jalkakytkintä voidaan käyttää normaalisti lattialta, pöydältä tai kiinnittää mukana tulevan kotelon avulla mihin tahansa metalliseen runkoon joko esim. työtasoon, jolloin kytkintä voidaan käyttää vaikkapa kyynärpäällä. Kytkimen saa kiinni myös tuolin runkoon.
Uusi Afrodite –hoitotuoli on hoitolasi tärkein kaluste ja katseenvangitsija. Se on entistä tyylikkäämpi ja sen runko on kokonaan musta. Päällinen on helppohoitoinen ja erikoispehmuste sen sisällä pysyy kuosissa ja suo asiakkaalle miellyttävän hoitokokemuksen. Tuoliin on helppo istuutua ja siinä on reilusti leveyttä. Tuolin käsinojan alapuolella on teline luuppilamppua varten, jolloin valon voi kohdistaa yhtä helposti niin kasvoille kuin jaloillekin. Siirtopyörien avulla tuolia voi kevyesti liikutella nostamalla jalkopäästä.
Ominaisuudet:
-Istuinosan korkeudensäätö moottorilla 58-94 cm, säätö käsikytkimellä tai langattomalla jalkakytkimellä.
-Istuinosan kallistuksen säätö moottorilla, säätö käsikytkimellä tai langattomalla jalkakytkimellä.
-Selkänojan kallistuksen säätö moottorilla, säätökytkin käsikytkimellä (jalkakytkin saatavana erikseen).
-Korkeussäädettävät, sivulle käännettävät ja irrotettavat käsituet.
-Käsitukeen asennettu teline luuppilamppua varten (luuppilamppu ei sisälly hintaan).
-2-osaiset jalkatuet, (pidennysosa +15cm).
-Jalkaosien portaaton korkeudensäätö kaasujousella.
-Kasvo-osan säätö kaasujousella.
-Erikoispehmuste vakiona.
-Käsituet voidaan irrottaa kuljetuksen ajaksi.
-Siirtopyörät takana.
-Niskatyyny vakiona, säätö tarranauhalla.
Mitat:
Kantavuus 200 kg
Paino 60 kg
Pituus 190 cm +15 cm lisäjalkaosilla
Leveys 55 cm (käsituet huomioiden 86 cm)
Korkeus 54-94 cm
Rungon väri MUSTA
Pehmusteen varastoväri MUSTA. Muut värikartan värit tilauksesta.
Lisäoptiot:
97904 Polvi/nilkkatyyny
97903 Lisäkäsituet
22620 Froteepäällinen, valkoinen
langaton jalkakytkin selkänojan säätöön.
Markkinoiden paras takuu: Teräksisten runkorakenteiden 10 vuotta, muiden osien ja komponenttien 3 vuotta.
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella!
Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla.
https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200
Rubber Base on pullossa oleva geeli, jolla voit rakentaa kynnen tai käyttää esimerkiksi PolyPaste (polyakryyli) geelin alla. Bubber Base on läpikuultava lämpimän pinkin värinen ja on erittäin helppo käyttää. Voi liottaa pois.
Rubber Base on pullossa oleva geeli, jolla voit rakentaa kynnen tai käyttää esimerkiksi PolyPaste (polyakryyli) geelin alla. Bubber Base on läpikuultavan pinkin värinen ja on erittäin helppo käyttää. Voi liottaa pois.
NSI Cream Gel Polish on kiinteä geelilakka, jossa on ultra paljon pigmenttiä ja sillä teet täydellisiä lakkauksia.
Kovettuu 60 sek. LED/UV -lampun alla. Täydellinen tote niin kynsikoristeluihin kuin värilliseen lakkaukseen. Kätevästä pakkauksestaan johtuen säästää tilaa salongissa ja on helppo ottaa mukaan – ei valu eikä läiky.
Ominaisuudet:
Erityisellä reseptillä valmistettu geeli, ei sisällä HEMA:a. Korkea pigmentti, hajuton, monikäyttöinen geeli.
Edut:
Ei ole herkkä vuodenaikojen vaihtelulle, aiheuttaa todennäköisesti vähemmän allergisia reaktioita, värin täysi peittävyys, sopii myös Spa- ja muihin vaativiin olosuhteissin. Voidaan käyttää geelilakkauksiin ja kynsikorsiteluihin.
Hyödyt:
Ei ohene tai paksuunnu, voidaan käyttää ”herkille” asiakkaille, ei hajusta johtuvia valituksia, monikäyttöisyytensä ja helppoutensa ansiosta säästää ammattilaisen kuluja.
Suositeltavia tuotteita yhdessä käytettäväksi:
NSI Cleanse, 0847031 (237,1 ml), 0847034 (946,4 ml)
Essential Base Coat, 0848802
Fractional MESO RF on edistyksellinen kasvohoitolaite, joka yhdistää fraktionaalisen mikroneulauksen ja radiofrekvenssiteknologian (RF). Tällä laitteella saa nopeita, näkyviä ja pitkäkestoisia tuloksia! Hoito kiinteyttää ihoa, tasoittaa pintajuonteita ja parantaa ihon rakennetta tehokkaasti – ilman toipumisaikaa.
Tehokas ratkaisu ihon eri tarpeisiin:
JUONTEET
KIINTEYTYS
PINTARYPYT
KOSTEUTUS
KOLLAGEENITUOTANTO
Toisin kuin perinteiset RF-laitteet, MESO RF mahdollistaa täsmällisen energiansyötön juuri oikeaan ihon kerrokseen, mikä tekee hoidosta tehokkaamman ja turvallisemman. Mikroneulaus avaa mikrokanavia, joiden kautta aktiiviaineet imeytyvät syvälle ihoon, samalla kun RF-energia stimuloi kollageenin tuotantoa ja parantaa ihon kimmoisuutta.
Hoidon vaikutukset:
Parantaa ihon rakennetta ja sävyä
Lisää kollageenin ja elastiinin tuotantoa
Aktivoi verenkiertoa ja aineenvaihduntaa
Supistaa huokosia ja vähentää rasvasoluja
Nopeuttaa solujen uusiutumista
Hoito on nopea, lähes kivuton ja iho rauhoittuu nopeasti – puudutteita tai toipumisaikaa ei tarvita.
Saatavilla olevat hoitopäät:
848101 MESO RF-mikroneulain Nano RF Hoitopää.
Nano-RF Hoitopää on tarkoitettu erittäin ohuen ja herkän ihoalueen hoitamiseen. Hoitoalueen koko 15mm x 17mm.
848102 MESO RF-mikroneulain 10 – Rivineula.
MESO-RF laitteen kymmenen neulainen hoitopää, jossa neulat ovat vierekkäin eli jonossa. Neulajonon pituus yhteensä 19mm.
848103 MESO RF-mikroneulain 5 x 5 Neulauspää.
MESO RF-mikroneulaimen 5 x 5 neulainen eli 25 neulainen hoitopää. Hoidettavan alueen koko 10mm x 10mm.
848104 MESO RF-mikroneulain 8 x 8 Neulauspää.
MESO RF-mikroneulaimen 8 x 8 neulainen eli 64 neulainen hoitopää. Hoidettavan alueen koko 18mm x 18mm.
Tilaa Fractional MESO RF – tarjoa asiakkaillesi näkyviä tuloksia nopeasti ja turvallisesti.
Haluatko tietää, mitä tuotteita suosittelemme laitehoidoissa? Klikkaa tästä!
I.Am Brush Builder on “rakentaja pullossa”. Se tarjoaa täydellisen yhdistelmän rakennettavaa vahvuutta helposti.
I.Am Brush Builder on saatavilla useassa HEMA VAPAASSA -värissä.
Kätevän siveltimen ansiosta se on loistava tuote helppoon ja nopeaan levitykseen luonnollisten kynsien vahvistajana tai kynsien pidentämiseen.
Ominaisuudet ja hyödyt:
– HEMA VAPAA
– Rakennusgeelin vahvuus
– Helppo levitys pullossa siveltimellä
– Luo vahvan pidennyksen kynsimuotoihin
– Täydellinen pohja geelilakan levittämiseen
– Ihanteellinen baby boom -kynsille
Kovettumisaika: Led: 30-60 sekuntia, UV: 120 sekuntia

Tämä on 100% UV/Led -kovetteinen geelilakka, jolla on täydellinen viskositeetti helppoon ja tarkkaan levitykseen,silti näyttämättä että kynnellä olisi paljon massaa. Kaikissa väreissämme on erittäin pigmenttinen koostumus joka takaa tasaisen värin.Oikealla poistomenetelmällä kynnen pinta ei vaurioidu . Kaikissa I.am geelilakoissa on täydellinen sivellin joka ohjaa erittäin tarkkaan levitykseen nopeasti. Siveltimemme sisältävät 450 täydellisesti sijoitettua yksittäistä karvaa.
Koko 7 ml
Ohjeet:
– Manikyyrin jälkeen levitä I.Am Base Gel koko kynnelle, koveta 1 minuutti.
– Levitä tuote ohuesti koko kynnelle, koveta 1 minuutti.
– Toista toinen kerros.
– Levitä päällyslakka I.am Brilliant Top No cleanse sulkien kärki.
– Kovettuu sekä UV- että LED-valossa. UV 120 sekunttia, LED 30-60 sekuntia.