Kevyt ja raikastava meikin kiinnityssuihke, joka sisältää japanilaista ruusuvettä, viimeistelee meikin ja auttaa pitämään sen virheettömänä koko päivän. Sen hienojakoinen koostumus sulautuu ihoon kevyesti, jättäen luonnollisen ja raikkaan lopputuloksen. Suihkauta noin 30 cm etäisyydeltä koko kasvoille meikin viimeistelyyn tai lisää päivän aikana tarvittaessa, jotta iho pysyy raikkaana ja hehkuvana.
ROSMARIINI – ROSMARINUS OFFICINALIS
Rosmariini on huulikukkaiskasviheimoon (Lamiaceae) kuuluva ruohokasvi. Eteerinen öljy uutetaan lehdistä ja kukkalatvoista. Rosmariini on hyvin tunnettu keskittymiskykyä parantavista ominaisuuksistaan. Sillä on todettu olevan myös aivotoimintaa aktivoivaa vaikutusta. Hyvä öljy esimerkiksi opiskelijalle parantamaan suorituskykyä kokeissa.
Rosmariini ehkäisee tulehduksia ja lisää vastustuskykyä. Irrottaa limaa ja ysköksiä flunssa aikana. Lievittää lihaskipuja ja nivelsärkyjä. Rosmariinia on käytetty jo vuosia hillitsemään runsasta hiustenlähtöä.
Sisältää monoterpeeneitä ja monoterpeeni alkoholeja, joilla on antiseptisia vaikutuksia. Oksidit helpottavat keuhkojen limaisuutta ja irrottavat ysköksiä.
EI EPILEPSIAA SAIRASTAVALLE TAI KORKEASTA VERENPAINEESTA KÄRSIVÄLLE
KÄYTTÖ:
Hieronta öljy seoksissa kehoa vahvistavana öljynä
Tuoksulampussa lisää keskittymiskykyä, aktivoi aivotoimintaa
Jalkahoidossa lievittää raajojen särkytiloja
Shampoon mukana hiusten pesussa aktivoi hiusten kasvua
Eteerisiä öljyjä ei koskaan käytetä iholle laimentamattomana, vaan vaatii pohja öljyn, johon se yhdistetään.
Ulkoisesti ammattikäyttöön
100 % eteerinen öljy
Säilytettävä viileässä valolta suojassa
Tehoseerumi, jonka ohut koostumus imeytyy nopeasti ja jättää ihon miellyttävän kosteutetuksi. BAKUCHIOL-uute on yhdistetty C-VITAMIINIIN, joka kirkastaa ihoa ja tasoittaa sen värisävyä. 4D HYALURONIHAPPO antaa iholle kestävää kosteutusta ja tekee kasvonpiirteistä täyteläisemmät. Silottaa ihon hienoja juonteita. Neutralisoi iholla vapaiden radikaalien negatiivisia vaikutuksia.
Erittäin kosteuttava, heleyttävä ja ihon luontaista suojaa vahvistava voidenaamio helppokäyttöisessä tuubissa.
Vaikuttavat aineet:
– Oligogeline® on uutettu Irlanninsammal-punalevästä. Se mm. vahvistaa ihon luontaista suojaa, pehmittää ihoa ja tasapainottaa talineritystä.
– Merellinen kollageeni lisää ihon elastisuuta ja kestävyyttä.
– Laminaria on mineraali- ja vitamiinipitoinen ruskolevä, joka stimuloi ja uudistaa ihoa.
– E-vitamiini, kasviglyseriini.
Käyttö: Levitä voidenaamio hyvin puhdistetulle iholle. Ei silmänympärysalueelle. Anna vaikuttaa n. 15 min. Pese pois haalealla tai lämpimällä vedellä.
Orlyn tuotteet ovat vegaanisia, eikä tuotteissa käytetä haitallisia ainesosia kuten DBP, tolueeni, kamferi, formaldehydi, formaldehydi resiini jne.
– Orlyn lakkapulloissa on patentoitu Patented Gripper Cap™ –korkki, joka helpottaa pullon avaamista.
– Isoissa pulloissa on kunnollinen harjas, jossa on 600 karvaa! Tämä tekee lakan levityksestä helppoa ja tarkkaa.
– Lakkojen suuri pigmenttipitoisuus takaa peittävyyden jo kahdella lakkakerroksella.
Valitse alus- ja päällystuotteet erikseen tarpeen mukaan. Levitä aluslakka, värilakka ja päällyslakka!
Phytssima Serum Nutrition Extréme on ravitseva ja kosteuttava yöseerumi kuivalle atooppiselle iholle.
Seerumi rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää, ärtynyttä ihoa. Se ravitsee ihoa tehokkaasti ja ehkäisee kiristävää tunnetta.
Yö käytössä toimii hoitavana ja ihoa vahvistavana öljynä.
Suositellaan yökäyttöön sekä naamion alle.
100 % luonnonmukainen
Tärkeimmät vaikuttavat aineet:
Arganöljy, hamppuöljy, ho-wood, laventeli
CLINICCARE Concentrated Restoring Masks on intensiivisesti ihoa hoitava naamiosetti ammattikäyttöön ja ohjattuun kotihoitoon. Jokainen setti sisältää kohdennetut naamiot otsalle, poskille sekä silmänalusille, mahdollistaen tehokkaan ja täsmällisen hoidon kasvojen eri alueille.
Naamioiden jopa 13 % aktiiviainepitoisuus yhdistää mikronisoidun kollageenin, pienimolekyylisen hyaluronihapon, niasiiniamidin sekä peptidejä. Tämä edistyksellinen yhdistelmä kosteuttaa syvältä, täyttää juonteita, kirkastaa ihoa ja tukee ihon omaa uusiutumisprosessia. Lopputuloksena iho näyttää sileämmältä, kiinteämmältä ja selvästi raikkaammalta.
Sopii erinomaisesti hoitolan lisähoidoksi, kuuriluonteiseen käyttöön sekä tuloksia tukevaan kotihoitorutiiniin.
Keskeiset hyödyt
Vähentää näkyviä ikääntymisen merkkejä ja antaa ihoa kohottavan vaikutuksen
Tarjoaa pitkäkestoista, syvävaikutteista kosteutusta
Antioksidanttinen vaikutus tukee ihon elinvoimaa ja suojaa ulkoisilta rasitteilta
Aktivoi fibroblasteja ja stimuloi kollageenisynteesiä
Käyttöohje
Poista naamioista valkoinen suojakalvo ja suihkuta X3M EGF Liquid Moisturizer (GLOW, PURE tai REFRESH) puhdistetulle iholle. Aseta naamiot ihoa vasten valkoinen puoli alaspäin, poista sininen kalvo ja kostuta naamiot hoitovedellä, kunnes ne muuttuvat läpikuultaviksi. Anna vaikuttaa 20–30 minuuttia tai vaihtoehtoisesti yön yli. Poista naamio kostuttamalla se uudelleen hoitovedellä ja pyyhi ylimääräinen tuote iholta.
Laufwunder Kynsinauhavesi toimii nopeasti ja tehokkaasti – voit aloittaa kynsinauhojen käsittelyn välittömästi levityksen jälkeen. Se pehmittää ylikasvaneet ja kovettuneet kynsinauhat, jotka voivat aiheuttaa painetta, ärsytystä ja epämukavuutta erityisesti paljon jaloillaan oleville.
Säännöllisesti käytettynä tuote helpottaa myös sisäänkasvaneiden kynsien aiheuttamia vaivoja. Ammattitason koostumus tekee siitä erinomaisen valinnan kauneushoitoloihin, manikyyriin, pedikyyriin ja kynsistudioihin.
Käyttö: Levitä pieni määrä kynsinauhavedestä kynsille. Kynsinauhat pehmenevät nopeasti ja irtoavat helposti. Käytön jälkeen huuhtele iho ja kynnet haalealla vedellä tai pyyhi huolellisesti kosteilla pyyhkeillä.
Huomioitavaa:
Sisältää emäksisiä aineita.
Vältä tuotteen joutumista silmiin.
Säilytä lasten ulottumattomissa.
Kiinteytä ja uudista ihoa polypeptidi-kasvoseerumillamme. Kolme peptidiä, riisiproteiinia ja laventeliöljyä sisältävä täyteläinen koostumus auttaa parantamaan kosteustasapainoa ja täyttämään hienoja juonteita ja ryppyjä, mikä edistää terveemmän näköistä ihoa. Levitä aamuin illoin saadaksesi lisää hehkua!
Voidaan käyttää joko aamulla tai illalla. Levitä muutama tippa seerumia suoraan kasvoille. Hiero hellävaraisesti iholle, kunnes tuote on täysin imeytynyt. Ravista hyvin ennen käyttöä.
Kirkastava ja virkistävä Gingseng-hyytelönaamio.
Anna iholle virkistävä boosti Ginseng hyytelönaamiolla. Tämä tehokas naamio sisältää ginsenguutetta, joka auttaa kirkastamaan ja kiinteyttämään väsynyttä ja stressaantunutta ihoa. Kevyt ja viilentävä hyytelömäinen koostumus imeytyy helposti ja jättää ihon raikkaaksi ja hehkuvaksi. Kiireessä? Ei hätää – monikäyttöinen koostumus toimii myös puhdistuksen tukena.
Kirkastaa ja elvyttää väsynyttä ihoa
Kiinteyttävä vaikutus ginsenguutteen ansiosta
Hyytelömäinen koostumus viilentää ja rauhoittaa
Sopii myös ihonpuhdistukseen
Vegaaninen koostumus
Käyttö:
Kostuta kasvot lämpimällä vedellä. Levitä kämmenen kokoinen määrä geeliä käsille. Hiero käsiä yhteen ja levitä suoraan kasvoille välttäen silmiä ja huulia. Hiero iholle hellävaraisin, pyörivin liikkein. Anna vaikuttaa 5 minuuttia. Huuhtele pois lämpimällä vedellä ja taputtele kuivaksi.
Käytä päivittäisenä puhdistusaineena tai kahdesti viikossa naamiona saadaksesi lisätehoa!