LISÄKOULUTUKSET VAHVISTAVAT AMMATTIOSAAMISTA

Teksti: Heidi Tamminen | PHYT´S Naturo-esteetikko, Cidesco-kosmetologi, UMG-Aromaterapeutti

Lisäkoulutusten merkitystä usein vähätellään ja ajatellaan, että työtä tekemällä sitä sitten oppii. Onhan se toki selvää, että työ tekijäänsä opettaa, mutta tavallisessa perusopetuksessa monesti jää paljon oppimatta erilaisten syiden vuoksi. Oppimatta jääneisiin tietoihin haetaan neuvoja Youtubesta videoita katsomalla ja ne eivät aina anna oikeaa kuvaa hoitotapahtumasta. Tämä johtaa yleensä siihen, että hoitoja tehdään tietämättään väärin ja hoitotulokset eivät vastaa odotuksia. Peruskoulutuksen jälkeen on hyvä harjoitella ja omaksua kaikki siihen asti oppimansa, jotta saa kosmetologin työstä kokonaisvaltaisemman kuvan. Kun perusasiat ovat hyvin hallinnassa, voi suuntautua lisäkoulutuksiin.

Kilpailu alalla on kovaa ja vain osaavat hyötyvät

Kauneudenhoitoala kiinnostaa monia ja kosmetologeja valmistuu vuosittain useita kymmeniä. Kaikki eivät välttämättä jää alalle, mutta he, jotka jäävät ovat kilpailemassa asiakkaista. Silloin vankka ammattitaito ja osaaminen on avainsana menestykseen. Epävarmuus ja tiedon puute näkyy asiakkaalle, jolloin vakituista pysyvää asiakassuhdetta on mahdotonta luoda. Miksi toisen hoitolassa ajat ovat täynnä viikkoja eteenpäin ja toisella puhelin ei soi. Nyt tullaan siihen, miksi lisäkoulutukset ovat tärkeitä.

Palvelutarjonta – tunnista omat vahvuutesi

Perusopinnoissa ”riipaistaan” monia eri osa-alueita kosmetologisista palveluista, mutta kaikki eivät välttämättä tunnu omalta. Osa kiinnostuu jalkojenhoidosta ja kouluttautuu myöhemmin jalkaterapeutiksi, toiselle taas hieronnat ovat inspiraation lähde ja matka jatkuu hieronta-akatemiaan. Kynnet, ripset ja ehostus saattavat kiinnostaa ja opiskelu suuntautuu maskeerauksen pariin tai opiskelemalla kynsiteknikoksi. Toiset innostuvat markkinoinnista, myynnin ja koulutusten parissa ja varsinainen työskentely hoitolassa jää sivutoimiseksi.

Mikä on sinun kiinnostuksen kohteesi?

Palvelutarjonnan huolellinen suunnittelu kannattaa, koska silloin säästää selvää rahaa.

  • Aikaa ja rahaa ei kulu turhille koulutuksille. Keskity erityisesti niihin koulutuksiin, jotka lisäävät ammattitaitoasi ja osaamistasi valitsemillesi palveluille.
  • Tuoteostojen hallinta on helpompaa. Tuotehävikki on monessa hoitolassa ongelma, koska ostetaan vähän kaikenlaista, mutta varsinaista selkeää kokonaisuutta ei ole.
  • Markkinointi on sujuvampaa ja selkeämpää. Jos esimerkiksi käyttää luonnonmukaisia tuotteita ja hoitoja, sen pitää näkyä markkinoinnissa hyvin. Ei ole järkevää sekoittaa kahta toisistaan täysin poikkeavaa hoitoideologiaa. Se ei anna asiakkaalle selkeää vaikutelmaa, jolloin hän helposti valitsee jonkun muun hoitolan, kenen palveluista on varma.
  • Hoitotyö on mielekkäämpää. Kun valikoima on riittävän monipuolinen ja itselle mielekästä sekä tukee omaa vankkaa osaamista. Onnistunut hoitotapahtuma antaa itsevarmuutta ja se näkyy asiakkaalle.
  • Hinnaston laatiminen on helpompaa. Koulutukset lisäävät ammattitaitoa ja osaamista, mikä helpottaa hinnaston laatimista. Osaavana kosmetologina uskallat hinnoitella hoidot oikein, koska tiedät mitä osaat. Epävarmuus omasta osaamisesta näkyy usein alhaisissa hoitojen hinnoissa.
  • Hoitosarjan valinta. Hoitolasarja valikoituu oikean suunnittelun kautta. Tärkeää on tuntea tuotesarja hyvin kouluttautumalla sarjan hoitoihin. Hoitojen valinta asiakkaalle on helpompaa sekä kotihoitotuotteiden myynti yksinkertaisempaa. Markkinoinnin suunnittelu ja toteutus onnistuu parhaiten, kun tuotetietous on hyvä.
  • Palvelut kohdallaan. Palvelutarjonnan selkeys näkyy ulospäin ja saa asiakkaat kiinnostumaan. ”Sekatavarakauppa” ei anna ammattimaista kuvaa hoitolasta.

Koulutuksilla saatu hyvä ammattitaito ja erikoistuminen omiin kiinnostuksen kohteisiin takaa yleensä hoitolan menestyksen.

Kaikkea ei tarvitse osata
– ole paras siinä mikä on sinua!

Hoitolatukku kouluttaa

Tärkeä osa toimintaamme ovat kauneuden- ja jalkojenhoidon lisäkoulutukset. Tästä syystä olemme investoineet huippuosaajiin kouluttajayhteisössämme. Emme ole pelkkä tuotetoimittaja; me olemme kumppani, joka tukee sinua monipuolisella koulutuksella ja asiantuntevalla neuvonnalla. Kouluttajamme ovat alansa erikoisosaajia, jotka ovat sitoutuneet pysymään ajan tasalla alan uusimmissa suuntauksissa. He eivät ainoastaan opeta, vaan panostavat myös omaan oppimiseensa ja pitävät yhteyttä alan toimijoihin.

Tervetuloa ammattitaitoisten kouluttajimme koulutuksiin ja luennoille – pidetään yhdessä huolta ammattitaidosta ja -ylpeydestä!
Kurkkaa ajantasaiset koulutuksemme: www.hoitolatukku.fi/tapahtumat-ja-koulutukset

Tutustu kouluttajiimme:

Tiina Rouvali | Jalkahoitaja, kouluttaja, Iloiset varpaat -tuotteiden asiantuntija
Heidi Tamminen | Cidesco-kosmetologi, luomuhoidot, Phyt´s -asiantuntija
Tuija Loukimo | Skin Candy -kouluttaja, urheiluhieroja, ensihoitaja AMK
Erfan Hemmat | Kosmetologi, hieroja, kauneudenhoidon kouluttaja
Karoliina Aro | Skin Candy -kouluttaja, Cidesco-kosmetologi, erikoissairaanhoitaja
Pirjo Hatzitoliou | Jalkahoitaja at, jalkahoidon kouluttaja
Anne Parkkinen | SKY-kosmetologi, kauneudenhoidon kouluttaja
Miia Sieppi | Pigmentoinnin huippuosaaja
Tiina Huunonen | dipl. kosmetologi, Gerard´s -sarjavastaava

Uusilla kolmannen sukupolven IPL- valoimpulssilaitteilla voidaan tehdä monipuolisia hoitoja ja paljon muutakin kuin häiritsevien ihokarvojen poistoa; kuten bakteeritulehduksen aiheuttamaa aknea,...
Viimeisen noin sadan vuoden aikana olemme saaneet tutustua eteeristen öljyjen moniin käyttöalueisiin. Aromaterapian historiassa viime vuosisadan puolella eteeristen öljyjen tutkija...
"Aloitin työni kirjanpitäjänä matkatoimistossa Baker Streetillä, Lontoossa vuonna 1969. Joka päivä kävelin pienen kirjakaupan ohi tutkien ikkunasta uusia kirjoja. Rohkaisin...
Yhä useampi kosmetologinen hoitola on hankkinut tai suunnittelee hankkivansa LED-hoitopaneelin, jolla voidaan toteuttaa tehokkaita sarjahoitoja asiakkaille....
Päämäärätietoista ja itselle armollista yrittäjyyttä....
Asiakastyössä pitää jaksaa kysellä ja kuunnella herkällä korvalla, mitä asiakkaalle kuuluu ja mitä hän suunnittelee. Tämän tiedon pohjalta voit myös...
Väsynyt olemaan väsynyt? Etkö jaksa kiivetä rappusia ja nukut huonosti? Kyseessä voi olla raudanpuute....
Kertoiko asiakas, että meikki tuntuu sulavan kasvoilta pois päivän mittaan? Syynä saattaa olla hänen iholleen vääränlaiset ihonhoitotuotteet....
Hoitoloissa palvelemme monia juhlijoita erilaisten kauneushoitojen ja jalkahoitojen parissa ja autamme heitä valmistumaan ikimuistoisiin hetkiin. Mutta miten voisimme auttaa heitä...
Kestävien ja terävien kynsileikkureiden valmistaminen on pitkä prosessi. Työvaiheita käsintehdyillä leikkureilla saattaa olla jopa 120. Leikkureiden hintaan vaikuttaa työn lisäksi...