MIKÄ TEKEE AURINKOVOITEESTA LAADUKKAAN?

Aurinkovoiteen laadun arviointi ja INCI-listan ymmärtäminen saattaa tuntua ylivoimaiselta tehtävältä. Tuntemalla tiettyjä lainalaisuuksia, laadukkaan ja kaikkia kuluttajia palvelevan valikoiman koostaminen onnistuu helposti. Mihin siis kannattaa kiinnittää huomiota?

Kevätaurinko on usein erityisen petollinen. Alkukeväästä hanki toistaa valoa ja iho on auringlle tottumaton. Nyt on viimeistään aika aloittaa ihon suojaaminen ja aika päivittää hoitolan aurinkotuotevalikoima. Muista valintoja tehdessä, että perheenäidit hankkivat usein aurinkotuotteet koko perheelle. Neuvo asiakasta, perustele valintasi sekä jaa arvokasta tietoa oikeaoppisesta aurinkovoiteen käytöstä.

Suojakerroin

Aurinkovoidetta arvioidessaan sekä kuluttaja että ammattilainen yleensä ensin kiinnittää huomion numerolla ilmaistuun suojakertoimeen. Olisi helppo ajatella, että SPF 50 mahdollistaa puolta pidemmän aurinkoaltistuksen ilman palamista kuin SPF 25. Näin ei kuitenkaan ole, sillä kerroin ei nouse lineaarisesti, kuten oheisesta kaaviosta selviää. Näiden kahden suojakertoimen ero on lopulta yllättävän pieni.

Laajakirjoisuus

Tiedetään, että otsonikerros on ohentunut ja UV-säteet ovat voimakkaammat, kuin muutamia kymmeniä vuosia taaksepäin. Otsonikerros suojelee maanpintaa liialliselta auringon ultraviolettisäteilyltä ja ei ihme, että tutkijat ovat huolestuneita tästä kiihtyneestä otsonikadosta, jonka on osoitettu johtuvan ilmakehään kerääntyvistä kemiallisista yhdisteistä.

Yksi tärkeimpiä laadun takeita on aurinkovoiteen laajakirjoisuus. Tehokas ja turvallinen tuote suojaa ihoa sekä UVA 320-400nm (A= ageing eli ikäännyttävä säteily) että UVB 290-320nm (B= burning eli polttava säteily) säteiltä. Mitä laajempi kirjo suoja-aineita, sitä tehokkaampi suoja saavutetaan. Monesti ajatellaan, että palamiselta estävä UVB- suoja riittää, mutta ihon terveyden ja kauneuden kannalta UVA-suoja on yhtä tärkeä. UVA-säteily aiheuttaa aurinkovaurioiden lisäksi myös kaikkein vaarallisinta ihosyöpää eli melanoomaa.

Kemiallinen vai fysikaalinen suoja?

Kemiallisesti valmistettu aurinkosuojafiltteri tunkeutuu ihon läpi ja imee UV-säteilyä itseensä. Suojaava vaikutus saavutetaan vasta 30 minuutin kuluttua voiteen levittämisestä, joten aurinkovoide kannattaa levittää iholle ajoissa ennen aurinkoaltistusta. Kemiallisissa aurinkosuojavoiteissa käytetään nanoteknologiaa ja ne sisältävät keholle ja ympäristölle haitallisia kemikaaleja, joiden tiedetään olevan hormonihäiritsijöitä. Voiteiden kemikaalit aiheuttavat merenalaiselle elämälle, kuten koralliriutoille pahoja vaurioita ja merenalainen ympäristö ei pääse uusiutumaan, koska kemikaalit estävät auringonvalon pääsyn meren pohjalle.

Luontoystävällinen fysikaalinen mineraalifiltteri heijastaa säteilyn pois iholta peilin tavoin. Auringonsäteiltä suojaavat raaka-aineet ovat peräisin luonnollisista lähteistä. Sertifioitu luonnonmukainen kosmetiikka käyttää fysikaalista suojaa, joka saadaan maamineraaleista eli titaani- ja sinkkioksideista. Paljon fysikaalista suojaa sisältävät tuotteet ovat usein koostumukseltaan hieman kemiallisia aurinkosuojavoiteita paksumpia ja väriltään valkoisia. Suojaava vaikutus tulee heti voiteen levittämisestä ja sitä voidaan lisätä useita kertoja auringossa oleskelun aikana. Fysikaalinen UV-suoja on turvallinen ja ei aiheuta terveys- tai ympäristöhaittoja.

Monien erikoiskasvohoitojen ja kuorintahoitojen jälkeen ihon läpäisevyys on huomattavasti korkeampi kun normaalisti. Tällöin on perusteltua suosia mekaanista aurinkosuojaa. Akne- ja rosacea-ihoille mekaaniset suoja-aineet ovat myös erinomaisia, niiden tulehdusta laskevan ominaisuuden vuoksi.

Vedenkestävyys

Aurinkotuotteissa saattaa olla merkintä ”vedenkestävä” tai ”erittäin vedenkestävä”. Tuotetta saa kutsua vedenkestäväksi mikäli 20 minuutin uinnin ja ilmakuivatuksen jälkeen vähintään 50 % aurinkotuotteen tehosta on edelleen jäljellä. Erittäin vedenkestävä -luokituksen saa tuote, jonka tehosta on jäljellä vähintään 50 % kahden 20 minuutin uinnin ja ilmakuivatuksen jälkeen. Kuluttajaa on hyvä opastaa ilmakuivatuksen edusta mahdollisuuden mukaan, sekä ennen kaikkea lisäämään tuotetta uinnin jälkeen.

Annostelu

Saadakseen kertoimen ilmoittaman suojan iholleen aurinkovoidetta tulisi käyttää riittävä eli runsas määrä. Koko vartalolle tulisi uimarannalle mennessä yhdellä kertaa levittää jopa 40 ml aurinkovoidetta. Kasvoille tarvittava määrä on noin 20 sentin kolikon kokoinen määrä ja kaulalle ja decollteelle toinen samanmoinen. Pieni sipaisu ei anna riittävää suojaa. Myös kaksi kämmenselkää vaatii yhtä paljon voidetta kun koko kasvot.

Huulivoiteet ovat loistava lisämyyntituote hoitolaan, mutta miten valita juuri oikeat tuotteet asiakkaillesi? Tässä artikkelissa vertailemme eri vaihtoehtoja luonnonkosmetiikasta tehokosteuttaviin ja...
Kosmetologin työssä trendien seuraaminen voi avata uusia ovia asiakkaiden inspiroimiseen. Lue, kuinka voit hyödyntää vuoden Mocha Mousse -trendiväriä työssäsi!...

Kauneushoitolat ympäri maailman etsivät jatkuvasti uusia ja tehokkaita tapoja tarjota

...
Kauneushoitoloissa karvanpoistopalveluita on monenlaisia ja oletkin ehkä kiinnittänyt huomiota Candying-hoitoihin. Mutta miten Candying erottuu tavallisesta sokeroinnista? Tässä artikkelissa kerromme vastauksen...
Välinehuollon sujuvuus ja tehokkuus on päivittäistä tekemistä, joka oikein tehtynä säästää aikaa, rahaa ja antaa turvallisuutta työn tekemiseen....
Kun valikoimasta löytyy monia eri kevennysmateriaaleja, voi niiden hankinta aiheuttaa valinnan vaikeutta. Tässä artikkelissa käsitellään kevennysmateriaalien ominaisuuksia ja käyttöä, jotta...

Kesä tuo tullessaan lämpöä ja valoa, mutta myös haasteita, kuten

...
Opinnot alkavat olla loppusuoralla, yrityksen perustaminen tulee ajankohtaiseksi, vanha pora ei enää palvele omaa tarvetta tai yksinkertaisesti pora lopettaa toimintansa....
Fraktionaalinen mikroneulaushoito, johon yhdistetään radiofrekvenssillä tuotettua lämpöenergiaa (RF) soveltuu pitkän linjan kosmetologille, jolla on monipuolinen ymmärrys ihonhoidosta. Fraktionaalinen mikroneulaushoito on...
Tietoisuus auringonoton haitallisista vaikutuksista ihon terveydelle ja ikääntymiseen on kasvattanut itseruskettavien tuotteiden suosiota. He-Shi:n innovatiivinen valikoima tarjoaa turvallisen tien tasaiseen...