OVATKO JALAT JUHLAKUNNOSSA?

Teksti: Heidi Laiho | SKY erikoiskosmetologi, jalkojenhoidon AT, Hoitolatukun koulutusvastaava

Pitkästä aikaa meillä on mahdollisuus juhlia ystävien, työkavereiden tai sukulaisten kanssa. Vanhastaan tiedämme, että esimerkiksi kauniit alusvaatteet tai huolella valittu juhla-asu tuovat kantajalleen varmuutta ja hyvää mieltä. Mutta tietääkö asiakkaasi, että hoidetuilla jaloilla ja lakatuilla varpaankynsillä voimme saada aikaan vastaavanlaisen efektin? Onko mitään suurenmoisempaa, kuin päästä aloittamaan juhlakausi jalkojen ollessa kauniit ja hyvin hoidetut. Ammattilaisen tekemä jalkahoito voi helposti olla hemmotteluhetkistä parhaimpia, jonka lopputulos saa asiakkaalle hymyn huulille. Sinä olet avainasemassa siinä, millaisen hoitohetken asiakas saa tulleessaan sinulle jalkahoitoon loppuvuoden juhlakauden alkaessa.

Kauniit juhlavat jalat

Mikäli hoitolassa ei vielä ole tarjolla kaunistavaa, hemmottelevaa jalkahoitoa, nyt olisi loistava hetki lisätä sellainen hoitolan palveluvalikoimaan. Kukapa ei haluaisi lähteä juhlimaan tuntien itsensä kauniiksi päästä varpaisiin? Kynsienlakkaus jalkahoidon yhteydessä saa asiakkaan näkemään kauniit juhlavat jalat hoidon päätteeksi. Sillä ei sisäänsä ole väliä, onko kyseessä yksivärinen lakkaus, monivärinen koristeellinen lakkaus tai ranskalainen lakkaus – jokainen näistä saa kantajansa tuntemaan olonsa erityiseksi ja kauniiksi hoitolasta poistuessaan. Kun hoitolalla on asiakkaita varten tehtynä lakkausmallit tai esittelykansio, josta nähdään vaihtoehtoina olevat värit, tyylit tai kuvioinnit, on asiakkaan helpompi valita itselleen mieleinen lakkaus.

Hemmottele aisteja tuoksuilla ja kauniilla asetelmilla

Ihastuttavan hemmottelevan jalkahoidon saat tarjottua asiakkaille helposti pieniä asioita huomioiden. Sopiva tunnelmallinen valaistus, kaunis musiikki ja lämmitetty pehmoinen hoitotuoli kutsuu asiakasta jo alusta asti nauttimaan laadukkaasta palvelusta. Hoidossa käytettävien tuotteiden kaunis esillepano ennen hoitoa johdattaa asiakasta oikeanlaiseen mielentilaan. Voisiko hoidossa käytössä olevat tuotteet olla esillä esimerkiksi kauniissa korissa tai peilialustan päällä?

Luksusta pienillä teoilla

Aromaattinen jalkakylpy valmistelee asiakasta rentoutumiseen. Niinkin pieni asia kuin jalkojen kuivaus lämpimällä pehmeällä pyyhkeellä, lunastaa asiakkaalle jo muodostuneet odotukset hoidon edetessä. Varpaankynsien siistiminen, jaloissa olevien karheiden/kovettuneiden alueiden pehmentäminen sekä hoito tekevät asiakkaan jaloista pehmeät ja keveät. Tiesitkö, että monet asiakkaat nauttivat suuresti myös jalkanaamioista tai pitkästä rentouttavasta hieronnasta? Tärkeää on tietenkin myös hoidossa käytettävien tuotteiden miellyttävä koostumus, ihastuttavat tuoksut sekä hoitajan lämmin kosketus, jotka saavat asiakkaan nauttimaan hoitotilanteen jokaisesta hetkestä.
Tiedät onnistuneesi luomaan mieleenpainuvan hetken asiakkaallesi, kun hän hoidon jälkeen olisi valmis jäämään lämmitettyyn tuoliin vielä hetkeksi lepäämään ja nauttimaan olostaan.

Huulivoiteet ovat loistava lisämyyntituote hoitolaan, mutta miten valita juuri oikeat tuotteet asiakkaillesi? Tässä artikkelissa vertailemme eri vaihtoehtoja luonnonkosmetiikasta tehokosteuttaviin ja...
Kosmetologin työssä trendien seuraaminen voi avata uusia ovia asiakkaiden inspiroimiseen. Lue, kuinka voit hyödyntää vuoden Mocha Mousse -trendiväriä työssäsi!...

Kauneushoitolat ympäri maailman etsivät jatkuvasti uusia ja tehokkaita tapoja tarjota

...
Kauneushoitoloissa karvanpoistopalveluita on monenlaisia ja oletkin ehkä kiinnittänyt huomiota Candying-hoitoihin. Mutta miten Candying erottuu tavallisesta sokeroinnista? Tässä artikkelissa kerromme vastauksen...
Välinehuollon sujuvuus ja tehokkuus on päivittäistä tekemistä, joka oikein tehtynä säästää aikaa, rahaa ja antaa turvallisuutta työn tekemiseen....
Kun valikoimasta löytyy monia eri kevennysmateriaaleja, voi niiden hankinta aiheuttaa valinnan vaikeutta. Tässä artikkelissa käsitellään kevennysmateriaalien ominaisuuksia ja käyttöä, jotta...

Kesä tuo tullessaan lämpöä ja valoa, mutta myös haasteita, kuten

...
Opinnot alkavat olla loppusuoralla, yrityksen perustaminen tulee ajankohtaiseksi, vanha pora ei enää palvele omaa tarvetta tai yksinkertaisesti pora lopettaa toimintansa....
Fraktionaalinen mikroneulaushoito, johon yhdistetään radiofrekvenssillä tuotettua lämpöenergiaa (RF) soveltuu pitkän linjan kosmetologille, jolla on monipuolinen ymmärrys ihonhoidosta. Fraktionaalinen mikroneulaushoito on...
Tietoisuus auringonoton haitallisista vaikutuksista ihon terveydelle ja ikääntymiseen on kasvattanut itseruskettavien tuotteiden suosiota. He-Shi:n innovatiivinen valikoima tarjoaa turvallisen tien tasaiseen...