LISÄKOULUTUKSET VAHVISTAVAT AMMATTIOSAAMISTA

Lisäkoulutusten merkitystä usein vähätellään ja ajatellaan, että työtä tekemällä sitä sitten oppii. Onhan se toki selvää, että työ tekijäänsä opettaa, mutta tavallisessa perusopetuksessa monesti jää paljon oppimatta erilaisten syiden vuoksi.

OPPIMINEN PERUSTUU OPPIMISHALUUN

”Avoimuus ja toisten ammattiryhmien kunnioitus on ollut alusta asti minulle tärkeää. Oman yrittämiseni ja markkinointini punaisena lankana on ollut myös oman ammatillisuuteni korostaminen.” Pirjo näkeekin jalkahoidon yhtenä palana liiketoimintaa ja se on tärkein osa hänen omaa yrittämisen ideologiaansa.