Vuosikymmenten yhteistyö ja kehittyvät tekniikat – Capron Podologien koulutuspäivät Suomessa

Teksti Tiina Rouvali | Jalkaterapeutti, hieroja, diplomi aromaterapeutti, Hoitolatukun kouluttaja

Suomen Hoitolatukun ja ranskalaisen Capron Podologien yhteistyö ulottuu jo useiden vuosikymmenten taakse. Yhteinen tavoite on alusta asti ollut sama: tarjota jalkaterveyden ammattilaisille laadukkaita, toimivia ja ajanmukaisia ratkaisuja yksilöllisten pohjallisten valmistukseen. Tänä syksynä yhteistyö konkretisoitui Capronin kouluttajien vierailuna Suomessa, jolloin järjestettiin kaksi koulutuspäivää eri kohderyhmille.

Tuleville jalkaterapeuteille käytännön osaamista

Koulutuskokonaisuus käynnistyi Helsingissä Metropolian Ammattikorkeakoulussa, jossa Capronin kouluttajat tapasivat jalkaterapiaopintoja suorittavan opiskelijaryhmän. Päivän aikana opiskelijoille esiteltiin lämpömuovaustekniikkaa ja sen käyttöä osana yksilöllisten pohjallisten valmistusta.

Teorian jälkeen siirryttiin käytäntöön: jokainen opiskelija pääsi workshopissa valmistamaan itselleen omat pohjalliset ja sai ne myös käyttöönsä. Käytännön tekeminen herätti runsaasti keskustelua ja antoi opiskelijoille konkreettisen kuvan siitä, miten nykyaikaisilla välineillä pohjallisten valmistus on sujuvaa ja loogista osana tulevaa ammattia.

Ammattilaisten workshop Vahdolla

Varsinainen koulutusten pohjallisten työpaja järjestettiin Vahdolla Hoitolatukun tiloissa. Päivään osallistui kahdeksan jalkaterveyden ammattilaista: jalkaterapeutteja, jalkojenhoitajia sekä alaraajoihin erikoistuneita fysioterapeutteja.

Koulutuspäivä alkoi teorialuennolla, jossa käsiteltiin mm. yleisimpiä jalkaterän ongelmia ja sitä, miten yksilöllisillä pohjallisilla voidaan tukea jalan toimintaa ja helpottaa kuormituksesta johtuvia vaivoja. Lisäksi perehdyttiin lämpömuovaustekniikan periaatteisiin ja siihen, miten tekniikkaa hyödynnetään tehokkaasti ja turvallisesti vastaanottotyössä.

Lounaan jälkeen siirryttiin käytännön osuuteen, jossa kaikille osallistujille valmistettiin yksilölliset pohjalliset Capronin välineistöä ja materiaaleja hyödyntäen. Kouluttajat ohjasivat työskentelyä vaihe vaiheelta ja vastasivat osallistujien kysymyksiin.

Kehittyneet välineet tukevat ammattilaisen osaamista

Pohjallisten valmistus vaatii edelleen ymmärrystä yleisimmistä jalkaongelmista sekä alaraajan toiminnasta, mutta nykyaikaiset työvälineet ja materiaalit tekevät työstä aiempaa helpompaa ja hallitumpaa. Capronin kehittämät ratkaisut tukevat ammattilaista eri vaiheissa – muotoilusta viimeistelyyn – ja mahdollistavat tasalaatuisen lopputuloksen myös kiireisessä vastaanottotyössä.

Laadukkaat pohjallisaihiot, monipuolinen materiaalivalikoima sekä ergonomiset ja selkeät työvälineet ovat osa Capronin pitkäjänteistä tuotekehitystä. Yritys on ollut alansa uranuurtaja erityisesti lämpömuovaustekniikan kehittämisessä ja sen käytön sujuvoittamisessa käytännön työhön.

Pitkä yhteistyö, yhteinen suunta

Suomen Hoitolatukun ja Capron Podologien pitkä yhteistyö näkyy koulutuspäivissä, joissa yhdistyvät kansainvälinen osaaminen ja suomalaisen jalkaterveyden kentän tarpeet. Koulutuspäivät tarjosivat osallistujille paitsi uusia teknisiä taitoja myös mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa työtään, välineitään ja tulevaisuuden ratkaisuja jalkaterveyden edistämisessä.

Hoitolatukun selkeillä ohjeilla puhdistat, desinfioit ja steriloit instrumenttisi niin, että niitä on turvallista käyttää ja instrumenttisi säilyvät parhaassa kunnossa pitkään....
Syylä (verruga vulgaris) on ihmisen papilloomaviruksen aiheuttama hyvänlaatuinen ihomuutos. Syyliä voi esiintyä missä tahansa kehon osassa mutta yleisimmin niitä ilmestyy...
Asiakkaat haluavat juuri heille kustomoituja kulmia ja ripsiä ja siksi kulma- ja ripsiartistin kannattaakin tarjota yksilöllistä suunnittelupalvelua. Onnistuakseen tässä, on...
Imunestejärjestelmän eli lymfaattisen järjestelmän tehtävänä on auttaa säilyttämään oikea nestetasapaino kudoksissa ja veressä, puolustaa kehoa tauteja vastaan, varastoida proteiinia, poistaa...
Vasaravarvas vaikeuttaa päivittäistä elämää. Taipuneet varpaat voivat hangata hyvin kivuliaasti kenkään ja aiheuttaa siten kipua ja känsiäkin varpaiden päälle. Jos...
Lähihoitajan tutkinnon kautta jalkojenhoidon osaamisalalta sain tarpeeksi kaipaamaani tietoa jalkojen terveyteen liittyen. Sillä tiedolla on hirveästi merkitystä työssäni ja osaan...
”Avoimuus ja toisten ammattiryhmien kunnioitus on ollut alusta asti minulle tärkeää. Oman yrittämiseni ja markkinointini punaisena lankana on ollut myös...
Kun tavoitteena on herätellä asiakkaan kiinnostus hoitolan myyntiartikkeleita kohtaan, tulisi hoitolan luoda asiakkaalle odotuksia tuotetta tai palvelua kohtaan. Oikeanlainen markkinointi...
Yksi Hoitolatukun useimmin kysytyistä kysymyksistä on ”mikä on paras hanska?” Tähän on mahdoton antaa yksiselitteistä vastausta, koska eri hanskat ovat...
Yksi Hoitolatukun useimmin kysytyistä kysymyksistä on ”mikä on paras hanska?” Tähän on mahdoton antaa yksiselitteistä vastausta, koska eri hanskat ovat...