KOVETTUMIEN HOIDOSSA SUPER-VOIDE ON YKKÖNEN

Englantilainen tutkimus suosittelee Super-kantapäävoidetta kovettumien hoitoon.

Jalkojen kovettumat ovat erittäin yleinen ja ikävä ongelma. Etenkin diabeetikoilla kovettumat johtavat ikäviin ja kivuliaisiin haavaumiin. Super-kantapäävoiteen (Englannissa myynnissä nimellä Dermatonics Once Heel Balm) kliininen katsaus Iso-Britanniassa on osoittanut, että voide todella on erilainen. Diabetic Foot Journalissa maaliskuussa 2020 julkaistu tutkimus osoittaa, että 96% testiryhmän potilaista kovettumat pehmenivät vain kahdessa viikossa voiteen käytön aloittamisen jälkeen. Yksikään toinen jalkavoide ei ole toiminut näin tehokkaasti hankalien kovettumien hoidossa.

Miten tutkimus toteutettiin?

Tutkimukseen osallistui 82 diabeetikkoa, joilla oli jonkintasoisia kovettumia jaloissaan. Podologi tutki jokaisen tutkimukseen osallistuvan jalat, ja luokitteli ne riskitekijäasteikon mukaan. Hän jakoi potilaat asteikkoon 1-4, joista 1 tarkoitti alhaista riskiä kantapään haavaumiin ja 4 aktiivisia haavaumia tai tulehdustiloja kantapäissä. Luokassa 2 oli yksittäinen riskitekijä, luokassa 3 riskitekijöitä oli kaksi tai enemmän. Heistä kerättiin esimerkiksi ikää, sukupuolta ja aikaisempaa voiteiden käyttöä koskevaa dataa. Jokaista koehenkilöä pyydettiin käyttämään päivittäin Super-kantapäävoidetta ja raportoimaan tuloksista 14 päivän kuluttua, jolloin heidän jalkojensa tila arvioitaisiin uudelleen.

Mitkä olivat lopputulokset ja mitä niistä voidaan päätellä?

Tulokset olivat hämmästyttävät! Super-kantapäävoide parantaa kantapäiden kovettumia tehokkaammin kuin yksikään toinen markkinoilta löytyvä jalkavoide. 91 prosenttia potilaista osoitti kahdessa viikossa huomattavaa kehitystä ja erittäin näkyvää kantapään ihon pehmenemistä. 82% potilaista, jotka olivat tutkimuksen alkaessa tasolla 3-4 saavuttivat tason 1-2 vain 14 päivässä. Voide toimi yhtä hyvin riippumatta siitä, oliko potilas aiemmin käyttänyt jotakin toista voidetta kovettumiinsa. Etenkin potilaat, joilla oli kovettumia tai haavaumia jo entisestään, osoittivat huomattavaa parannusta. Kokeen lopputuloksista voidaan päätellä, että Super-kantapäävoide toimii erittäin onnistuneesti diabeetikoiden jalkojenhoidossa.

Mikä tekee Super-kantapäävoiteesta ylivoimaisen diabeteksen hoidossa?

Tutkimuksen tekijät kirjoittavat tutkimuksen johtopäätöksiin, etteivät ole törmänneet yhteenkään jalkavoiteeseen, joka peittoaisi kovettumat yhtä tehokkaasti kuin Super-kantapäävoide. Tutkijoiden mukaan voide voi osoittautua tärkeäksi tulevaisuuden työkaluksi diabeetikkojen haavaumien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.

Vertaileva riski haavaumiin ja havaittujen diabetespotilaiden lukumäärä
CeraLashLift on luonnollinen ripsien kestotaivutus, joka on suunniteltu erityisesti kosmetologeille ja ripsiteknikoille, jotka haluavat tarjota asiakkailleen parasta mahdollista hoitoa....
Footlogix-jalkahoitosarjan kanadalainen perustaja Katharin von Gavel puhuu intohimoisesti sekä jalkojen terveydestä että siitä, miten naiset voivat tukea toisiaan yrityselämässä....
Lounais-Ranskassa sijaitsevasta Phyt´s Laboratoriosta on tullut maailman johtavin luomukosmetiikan valmistaja. Thierry Logre, Phyt´s-yrityksen perustaja ja johtaja, selventää kasvien viljelyn tärkeyttä...

Hoitolatukku on mukana SKY:n kosmetologimessuilla lokakuussa to 12. – pe

...
Elokuu kutsuu kolmen kuukauden muuttuviin juhliin luonnon ja ihmisen iloksi. Muuttuva ympäristömme vaikuttaa hyvinvointiin ja mielialoihin. Tuoksuvilla mieleisillä öljyilläsi raikastat...
Geelikevennystuotteet ovat yksi tärkeimmistä lisämyyntituotteista jalkahoitolassa ja erittäin hyvä myyntituote myös muissa hoitoloissa. Hoitolatukun Iloiset varpaat -geelikevennystuotteet ovat lääkinnällisiä laitteita...
Kantakipuun voi olla useita eri syitä. Joskus kipu voi olla niin raastavaa, että edes kävelystä ei tahdo tulla mitään. Yksi...
Työn staattisuus eli pitkäkestoinen sama työasento on tänä päivänä yleistä monessa ammatissa. Vuosien saatossa työtehtävien tekeminen on muuttunut enemmän tietotyöksi...
Aurinkovoiteen laadun arviointi ja INCI-listan ymmärtäminen saattaa tuntua ylivoimaiselta tehtävältä. Tuntemalla tiettyjä lainalaisuuksia, laadukkaan ja kaikkia kuluttajia palvelevan valikoiman koostaminen...
Eteeriset öljyt ovat luonnon luomia, meille terveyttä ylläpitävä antisepteja. Maapallo on tuottanut ravinnoksemme kasveja, jotka sisältävät valtaisan määrän eteerisiä öljyjä....